Ruotsi on yksi maailman kehittyneimmistä maista, ja ruotsalaiset myönnetään monesti innovatiivisiksi tekijöiksi työelämässä. Ruotsalaiset ovat nopeita soveltamaan uutta teknologiaa ja maassa vallitsee matalan hierarkinen kullttuuri joka mahdollistaa uusien innovaatioiden syntymisen jatkuvalla syötöllä. Ruotsissa palkat ovat länsimaalaisille hyvät ja liikkuvat samoissa tasoissa kuin Suomessa. Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa saatat ansaita hieman enemmän kuin muissa kaupungeissa, sillä elinkustannukset ovat kaupungissa korkeammat.
Ruotsi on pohjoismaiden suurin maa. Maassa asuu noin 10 miljoonaa asukasta ja väkiluku kasvaa tasaiseen tahtiin. Ruotsi on pinta alaltaan hyvin pitkö maa ja sääolosuhteet etelässä ja pohjoisessa ovat hyvin erilaiset. Pohjoisessa osassa voit ihastella vuoristoja ja lunta ja etelässä voit nauttia leudotsa ilmasta ja pitkistä hiekkarannoista. Ruotsi tunnetaan merkitävästä musiikki kulttuurista. Abbasta Ingmar Bergmaniin Aviciin ja Zara Larssoniin Ruotsi on merkittävä kulttuurin viejä ja maailman suurin popmusiikin viejä suhteessa BKT: hen. Musiikkituotanto on yksi ruotsin isoimmista aloista ja se vaikuttaa suuresti maan bruttokansantuotteeseen. Ruotsi tunnetaan myös kirjallsuudesta, ja viime vuosien suosituin kirjailija on ollut Stieg Larsson.
Haluatko tehdä töitä Ruotsissa?
Ota meihin yhteyttä kuullaksesi lisää sinun työmahdollisuuksistasi!
ELINKULUJEN HINTAEROJA KAUPUNKIEN VÄLILLÄ
Vertaillaan hintoja
First City
-
-
-
Second City
-
-
-
OTA YHTEYTTÄ
Aloita matkasi kanssamme
Haaveiletko työskentelystä ulkomailla? Olitpa sitten vasta tutkimassa mahdollisuuksia tai valmis ottamaan harppauksen, otamme mielellämme yhteyttä sinuun. Keskustellaan uratavoitteistasi ja katsotaan, vastaako jokin avoimista työpaikoistamme kokemustasi ja tavoitteitasi. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä saadaksemme selvittääksemme, miten voimme auttaa sinua löytämään täydellisen tehtävän.
Oletko valmis ottamaan seuraavan askeleen urallasi? Klikkaa alla olevaa painiketta rekisteröityäksesi!