Matkailuala on maailman suurin ja nopeimmin kasvava toimiala. Tämä jännittävä toimiala pitää sisällään paljon esimerkiksi kotimaanmatkailuun, kansainväliseen matkailuun sekä työmatkailuun liittyen. Matkailualalla voit työllistyä useisiin erilaisiin tehtäviin ja yrityksiin. Esimerkkejä työllistävistä yrityksistä on eri matkailutoimistot, lentoyhtiöt, matkailuun liittyvät hyväntekeväisyysjärjestöt, tarkastusvirastot sekä erinäiset matkailupalveluiden tarjoajat.
Matkailuala kasvaa huimaa vauhtia useista eri syistä, matkailukohteiden määrä kasvaa jatkuvasti, sekä vapaa-ajan-, että työmatkailun parissa. Lisäksi, kansainvälisten yritysten, tapaamisten ja tapahtumien määrä on huimassa nousussa, esimerkiksi koko Euroopassa, työmatkailu kattaa merkittävän osan koko toimialan tuotoista. Meksikossa matkailuala kattaa yksin jopa 15,5% koko maan bruttokansantuotteesta, Espanjassa vastaava lukema on 14.4% sekä Italiassa 12%. Tällainen kasvu tietysti puolestaan lisää matkailualan mahdollisten tuotteiden määrää, joka nostattaa jo ennestäänkin suositun alan kasvua.
Matkailualalla työskenteleminen sopii erityisesti ihmisille, joilla on hyvät ihmissuhdetaidot, ja jotka rakastavat tutkia eri kultuureja ja kohteita. Matkailualalla voit työskennellä useissa erinäisissä tehtävissä, kuten matkatoimistotyöntekijänä, matkavakuutusasiamiehenä, oppaana, lentoemäntänä, varausvälittäjänä tai vaikka asiakaspalvelijana.
Mikäli olet kiinnostunut matkailualan avoimista työtehtävistä, voit tutustua avoimiin työpaikkoihimme klikkaamalla ”Avoimet työpaikat”-painiketta. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä taitaviin suomenkielisiin rekrytoijiimme, jotka osaavat kertoa tarkemmin eri työmahdollisuuksistamme.
Takaisin toimialoihin