Lataa CV
Image 2021 04 09 T01 54 03

Bulgariassa työskentely on yhä suositumpi eri taitoja omaaville ulkomaalaisille.Bulgarian liittyessä Euroopan Unioniin vuonna 2007, on maahan muutto sekä maassa työskentely muuttunut helpommaksi muiden EU-maiden kansalaisille. Tämän muutoksen myötä, Bulgariasta on tullut suosittu maa useille yrityksille heidän ulkoistavan liiketoiminnan sijainniksi maan edullisen hintatason, hyvän työvoiman ja alhaisten verojen vuoksi. Paikallisille työllistyminen voi olla haikeaa maan korkean työttömyysluvun vuoksi, mutta ulkomailta muuttavana mahdollisuuksia löytyy hyvin: IT-alan ja kielitaitoa vaativia tehtäviä tarjotaan eurooppalaisille kansainvälisissä yrityksissä.

Elinkulut pysyvät alhaisina, jonka vuoksi Bulgaria on erittäin edullinen kohde asumiseen. Verotus on todella alhainen verrattuna muihin EU-maihin, sillä jokainen on oikeutettu tasaiseen 10%:in verotukseen. Keskimääräinen palkkaus Bulgariassa on noin 1123 Bulgarian levaa, mikä on noin 572 euroa.

Muita etuja Bulgarian asukkaana on sen monipuolinen luonto: Mustan meren rantaviiva, monet hiekkarannat, kuvankaunis maaseutu, lämmin ilmasto ja mitä tärkeimmiten, etuna on myös maan ystävälliset ihmiset, jotka toivottavat ulkomaalaiset avoimesti tervetulleiksi. Bulgariassa pääset nauttimaan rentouttavasta elämäntyylistä monilla vapaa-ajan aktiviteeteillä – pääset laskettelemaan, ottamaan aurinkoa ja patikoimaan vuorille! Bulgariassa on myös kasvava ulkomaalaisten yhteisö, joka auttaa jokaisen luomaan uusia kansainvälisiä ystävyyssuhteita.

Kööpenhamina

Kööpenhamina

lisätietoja
Bryssel

Bryssel

lisätietoja
Lissabon

Lissabon

lisätietoja
Santiago

Santiago

lisätietoja
Tel Aviv

Tel Aviv

lisätietoja
Barcelona

Barcelona

lisätietoja
Berliini

Berliini

lisätietoja
Mexico City

Mexico City

lisätietoja
Tallinna

Tallinna

lisätietoja
Tampere

Tampere

lisätietoja
Pariisi

Pariisi

lisätietoja
Reykjavik

Reykjavik

lisätietoja
Limassol

Limassol

lisätietoja
Itävalta

Itävalta

lisätietoja
Nicosia

Nicosia

lisätietoja
Helsinki

Helsinki

lisätietoja
Meksiko

Meksiko

lisätietoja
Thessaloniki

Thessaloniki

lisätietoja
Münster

Münster

lisätietoja
Loviisa

Loviisa

lisätietoja
Dundalk

Dundalk

lisätietoja
Sindelfingen

Sindelfingen

lisätietoja
Bulgaria

Bulgaria

lisätietoja
​Tšekki

​Tšekki

lisätietoja
Gibraltar

Gibraltar

lisätietoja
Kreikka

Kreikka

lisätietoja
Islanti

Islanti

lisätietoja
Irlanti

Irlanti

lisätietoja
Liettua

Liettua

lisätietoja
Luxemburg

Luxemburg

lisätietoja
Alankomaat

Alankomaat

lisätietoja
Portugali

Portugali

lisätietoja
Romania

Romania

lisätietoja
Espanja

Espanja

lisätietoja
Colombia

Colombia

lisätietoja
Filippiinit

Filippiinit

lisätietoja
Bolivia

Bolivia

lisätietoja
Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistynyt kuningaskunta

lisätietoja
Yhdysvallat

Yhdysvallat

lisätietoja
Nigeria

Nigeria

lisätietoja
Senegal

Senegal

lisätietoja
Slovakian

Slovakian

lisätietoja
Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

lisätietoja
Haluatko tehdä töitä Bulgariassa?

Ota meihin yhteyttä kuullaksesi lisää sinun työmahdollisuuksistasi!

ELINKULUJEN HINTAEROJA KAUPUNKIEN VÄLILLÄ

Vertaillaan hintoja

Select two cities to continue

First City

-

-

-

Second City

-

-

-

OTA YHTEYTTÄ

Aloita matkasi kanssamme

Haaveiletko työskentelystä ulkomailla? Olitpa sitten vasta tutkimassa mahdollisuuksia tai valmis ottamaan harppauksen, otamme mielellämme yhteyttä sinuun. Keskustellaan uratavoitteistasi ja katsotaan, vastaako jokin avoimista työpaikoistamme kokemustasi ja tavoitteitasi. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä saadaksemme selvittääksemme, miten voimme auttaa sinua löytämään täydellisen tehtävän.

Oletko valmis ottamaan seuraavan askeleen urallasi? Klikkaa alla olevaa painiketta rekisteröityäksesi!

Ota yhteyttä

Stillinger i udlandet