Lataa CV
Image 2021 04 28 T10 42 28
Takaisin maihin

Gibraltar

Gibraltar on Britannialle kuuluva maa-alue Iberian niemimaan eteläkärjessä. Alue on ainoastaan 6,7 neliökilometrin kokoinen alue ja se jakaa pohjoisen rajansa Espanjan kanssa.

Gibraltar on mielenkiintoinen vaihtoehto expatriaateille. Gibraltarin sijainti on maisemallisesti upea ja samalla myös poliittisesti mielenkiintoinen. Iso-Britannialle kuuluvana alueena Gibraltarin virallinen kieli onenglanti. Luonnollisesti siellä puhutaan myös paljon espanjaa kun moni Gibraltarilla työskentelevä saapuu Espanjasta rajan yli töihin Gibraltarille päivittäin. Gibraltarilla on myös oma paikallinen kielensä nimeltään llanito. Se on sekoitus englantia, espanjaa ja muita eteläisen Euroopan kieliä, kuten esimerkiksi portugalia ja italiaa. Gibraltar on myös Euroopan tiheimmin asuttuja alueita kun sen rajojen sisällä asuukaiken kaikkiaan 33 000 ihmistä. 

Gibraltarilla sovelletaan Englannin lainsäädäntöä, mutta se on silti erottunut siitä omaksi kokonaisuudekseen. Liikkeenharjoittajien jotka eivät asu Gibraltarilla virallisesti, ei tarvitse maksaa tuloveroa paitsi jos tulonlähde tulee nimenomaan Gibraltarilta. Pääomatulot eivät ole Gibraltarilla verotettavaa tuloa. Gibraltarilla ei ole myöskään käytössä myyntivoittoveroa, arvonlisäveroa eikä  varallisuusveroa. Suotuisan verotuksen myötä moni vedonlyöntifirma onkin kotiutunut Gibraltarille ja pelkästään iGaming teollisuus työllistää Gibraltarilla yli 3000 henkilöä!

Gibraltarin kallio, jota toiselta nimeltään kustutaan myös Herculeksen pylväiksi, on 426 metriä korkea monoliittinen kalkkikivi. Se on Gibraltarin kuuluisin nähtävyys ja samalla koti Magoteilleeli berberiapinoille, jotka ovat ainoana Euroopassa villinä elävä apinalaji. 

Oletko halukas muuttamaan Gibraltarille? Katso auki olevat mahdollisuutemme.

Kööpenhamina

Kööpenhamina

lisätietoja
Bryssel

Bryssel

lisätietoja
Lissabon

Lissabon

lisätietoja
Santiago

Santiago

lisätietoja
Tel Aviv

Tel Aviv

lisätietoja
Barcelona

Barcelona

lisätietoja
Berliini

Berliini

lisätietoja
Mexico City

Mexico City

lisätietoja
Tallinna

Tallinna

lisätietoja
Tampere

Tampere

lisätietoja
Pariisi

Pariisi

lisätietoja
Reykjavik

Reykjavik

lisätietoja
Limassol

Limassol

lisätietoja
Itävalta

Itävalta

lisätietoja
Nicosia

Nicosia

lisätietoja
Helsinki

Helsinki

lisätietoja
Meksiko

Meksiko

lisätietoja
Thessaloniki

Thessaloniki

lisätietoja
Münster

Münster

lisätietoja
Loviisa

Loviisa

lisätietoja
Dundalk

Dundalk

lisätietoja
Sindelfingen

Sindelfingen

lisätietoja
Bulgaria

Bulgaria

lisätietoja
​Tšekki

​Tšekki

lisätietoja
Gibraltar

Gibraltar

lisätietoja
Kreikka

Kreikka

lisätietoja
Islanti

Islanti

lisätietoja
Irlanti

Irlanti

lisätietoja
Liettua

Liettua

lisätietoja
Luxemburg

Luxemburg

lisätietoja
Alankomaat

Alankomaat

lisätietoja
Portugali

Portugali

lisätietoja
Romania

Romania

lisätietoja
Espanja

Espanja

lisätietoja
Colombia

Colombia

lisätietoja
Filippiinit

Filippiinit

lisätietoja
Bolivia

Bolivia

lisätietoja
Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistynyt kuningaskunta

lisätietoja
Yhdysvallat

Yhdysvallat

lisätietoja
Nigeria

Nigeria

lisätietoja
Senegal

Senegal

lisätietoja
Slovakian

Slovakian

lisätietoja
Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

lisätietoja
Haluatko tehdä töitä Gibraltarilla?

Ota meihin yhteyttä kuullaksesi lisää sinun työmahdollisuuksistasi!

ELINKULUJEN HINTAEROJA KAUPUNKIEN VÄLILLÄ

Vertaillaan hintoja

Select two cities to continue

First City

-

-

-

Second City

-

-

-

OTA YHTEYTTÄ

Aloita matkasi kanssamme

Haaveiletko työskentelystä ulkomailla? Olitpa sitten vasta tutkimassa mahdollisuuksia tai valmis ottamaan harppauksen, otamme mielellämme yhteyttä sinuun. Keskustellaan uratavoitteistasi ja katsotaan, vastaako jokin avoimista työpaikoistamme kokemustasi ja tavoitteitasi. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä saadaksemme selvittääksemme, miten voimme auttaa sinua löytämään täydellisen tehtävän.

Oletko valmis ottamaan seuraavan askeleen urallasi? Klikkaa alla olevaa painiketta rekisteröityäksesi!

Ota yhteyttä

Stillinger i udlandet