Varsova on Puolan suurin kaupunki sekä pääkaupunki. Varsovaa kutsuttiin aikaisemmin ”Idan Pariisiksi”, sillä kaupunki on kärsinyt vuosien aikiana isoja menetyksiä toisen maailmasodan aikana. Lähes 85% rakennuksista Varsovassa tuhoutui täysin. Kaupunki on kuitenkin noussut tuhkistaan ja kehittyy jatkuvasti. Kaupunki on kiehtova sekoitus uutta ja vanhaa. Varsova on Euroopan unionin 8. suurin kaupunki 1,7 miljoonalla asukkaalla. Noin 70% Varsovassa työskentelevistä ihmisistä työskentelee palvelualalla ja suuri osa heistä pankkialalla. Varsovan työttömyysaste on matalampi kuin muualla Puolassa.
Varsova on jaettu kahteen hyvin eri osaan Veiksel-joen varrella. Länsiranta on paikka vilkkaalle yöelämälle ja glamourille ja itäranta on taiteellisempi ja kulttuuripuoli. Paikalliset sanovat, pääkaupunki on täynnä yllätyksiä ja tutkiminen on edullista! Tiesitkö esimerkiksi, että Varsovassa voit ostaa munkin melkein jokaisesta kulmasta vain 1,50 zlotilla? Tai että Praga, Varsovan trendikkäin alue, voi tarjota sinulle erikoisimmat paikat napata oluen ja osallistua omituisiin kulttuuritapahtumiin? Löydät myös hiihtoaseman keskeltä kaupunkia, trooppisen rannan Veiksel-joelta ja paljon muuta.
Tämä kaunis kaupunki on viidenneksi edullisin kohde Euroopassa Riian, Vilnan, Budapestin ja Pafoksen jälkeen. Voit ostaa tuopin noin 3 eurolla ja käyttää julkista liikennettä murto-osalla hinnasta Helsinkiin verrattuna.
Varsovaan muuttavalle ulkomaalaiselle kaupunki tuntuu lähestyttävältä ja hallittavalta. Sen sanotaan olevan "ihmisen kokoinen". Varsovassa pääset kätevästi jalan melkein kaikkialle. Elämäsi aloittaminen Varsovassa edellyttää paikallisten ystävien hankkimista. Verkossa ja muualla on paljon erilaisia sosiaalisia ryhmiä, jotka järjestävät erilaisia aktiviteetteja uusille tulokkaille.
Haluatko tehdä töitä Varsovassa?
Ota meihin yhteyttä kuullaksesi lisää sinun työmahdollisuuksistasi!
ELINKULUJEN HINTAEROJA KAUPUNKIEN VÄLILLÄ
Vertaillaan hintoja
First City
-
-
-
Second City
-
-
-
OTA YHTEYTTÄ
Aloita matkasi kanssamme
Haaveiletko työskentelystä ulkomailla? Olitpa sitten vasta tutkimassa mahdollisuuksia tai valmis ottamaan harppauksen, otamme mielellämme yhteyttä sinuun. Keskustellaan uratavoitteistasi ja katsotaan, vastaako jokin avoimista työpaikoistamme kokemustasi ja tavoitteitasi. Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä saadaksemme selvittääksemme, miten voimme auttaa sinua löytämään täydellisen tehtävän.
Oletko valmis ottamaan seuraavan askeleen urallasi? Klikkaa alla olevaa painiketta rekisteröityäksesi!